HarriImmonen

Nato on vältettävissä, mutta kello käy

Upseeriston kanta puolustusliitto Natoon on hyvin myönteinen ja erityisesti viime vuosien aikana se on kasvanut voimakkaasti ollen nyt yli 70%. Voidaanko ajatella, että Suomen raskaan kantapeikot suurimmalta osaltaan ovat sotahulluja? Eivät ole. Upseerit tunnistavat ja tietävät parhaiten missä Suomen puolustusvoimat etenee, tai paremminkin konttaa. Reserviupseerien Natomyönteisyys on hieman yli 50%.

Poliittisista puolueista kokoomus kumartaa vain Natojumalaa. Samoin RKP peesaa kokoomusta. Demarit ovat pääosin Nato-vastaisia, samoin perussuomalaiset. Vihreiden kantaa en viitsi varmistaa, koska heidän sivunsa aiheuttavat allergiaa, mutta eiköhän siellä siirtolaiset merkitse enemmän kuin minkäänlainen aseellinen valmistautuminen maamme puolustamiseen, joten kanta lienee Nato-vastainen. Vasemmiston kanta on selvä, siellä ollaan vain hitusen itään kallellaan Naton ollessa se perimmäinen kirosana. Keskustan Nato-kanta on kielteinen, mutta tiedä häntä.

Bloggaukseni on erityisesti suunnattu oppositiopuolueille, joissa siirtolaisten oikeudet ja kotouttaminen on huomattavasti tärkeämpi teema kuin oman maamme puolustaminen. Tuntuukin järjenvastaiselta, että siellä käydään "kampanjaa" Natoa vastaan, vaikka Suomi on lähentymässä Natoa mm. juuri siitä syystä, että näiden puolueiden vahvan agendan ohjaamina puolustusmenoista on vähennetty jatkuvasti. Omien kätten töitä ei tunnisteta.

Olen ehdottomasti Nato vastainen. Naton tulo Venäjän rajalle loisi erityisen herkän tilanteen konflikteille ja jopa sodalle. Tilanteemme on tällä hetkellä vakaa, mutta viimeistään Ukraina on osoittanut, että partiolaisen tunnuslause: Ole valmis! Osuu naulan kantaan. Meidän on panostettava voimakkaasti Venäjän suhteisiin diplomatian keinoin ja mietittävä jopa Eu:n pakotteiden ohittamista idänkaupan tärkeyden vuoksi. Kuitenkin aina on oltava b-suunnitelma, sillä pelkän diplomatian päälle heittäytyminen on järjetöntä.

 

Hyvin pelkistetty puolustussuunnitelmamme tulee olla seuraavanlainen:

 

-        Diplomatia

-        Diplomatia

-        Aseellinen nyky-uhkaan vastaava itsenäinen maanpuolustus.

 

Se ei voi olla mallia vasemmisto/demarit/vihreät:

 

-        Diplomatia

-        Diplomatia

-        Antautuminen

 

Nato on vältettävissä, mutta siihen tarvitaan kaikkien puolueiden yhteistyötä. Vasemmiston asekammoisten pasifistien ja Vihreiden maailmaa halaavien liberaalien on korkea aika ajatella maanpuolustusta muuna kuin turhana kulueränä, mitä se ei missään tapauksessa ole. Maanpuolustus Venäjän rajanaapurina on paras rauhamme tae. Se on välttämättömyys.

Heitänkin pallon Antti Rinteelle, Li Anderssonille ja Ville Niinistölle, jotta löysentäisivät kukkahattujensa nyörejä ja ymmärtäisivät kuinka vakavassa paikassa Suomi on ilman riittävää omaa sotilaallista puolustusvoimaa. Se on koko kansan asia, kuten historia kiistatta osoittaa. Me maksamme velkaa ja samalla turvaamme tulevaisuuttamme.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (29 kommenttia)

Käyttäjän Lithargoel kuva
Jarno Valtonen

Vetoat vihreisiin, demareihin ja vasemmistoliittolaisiin, jotta Suomi ei liittyisi Natoon. Yksikään näistä puolueista ei ole hallituksessa, eivätkä näin ollen voi juurikaan vaikuttaa asiaan. Sen sijaan Perussuomalaiset kuuluu hallitukseen, vieläpä puolustusministerin tonttia hallinnoiden. Eikö kannattaisi näin ollen vedota ennemminkin suoraan omaan puolueeseen, jotta Suomi pysyisi jatkossakin liittoutumattomana? Kannattaa melkein pitää kiirettä tämän kunniakkaan tavoitteen kanssa, nimittäin puolustusministeri Niinistö olevan varsin päämäärätietoinen Naton hännystelyssä.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Kannattaa melkein pitää kiirettä tämän kunniakkaan tavoitteen kanssa, nimittäin puolustusministeri Niinistö olevan varsin päämäärätietoinen Naton hännystelyssä."
*********************************************************************

Ei ollut aikaisemmin käsittääkseni NATOn kannattajia. Nykyään on hyvin mahdollisesti järkiintynyt NATOn suhteen. Ehkä realiteetit iskeneet. Kannattaisi vetää jotain johtopäätöksiä siitä upseeristonkin asenteesta.... asiantuntijoihin kannattaa usein luottaa enemmän kuin pelkkään omaan mututietoon..

Soini pyörinyt kaikkiin vaihtoehtoihin vuosien aikana ja mennee siihen suuntaan mistä arvelee saavansa eniten kannatusta tai sitten ajelee tuossakin kysymyksessä monilla rattailla. Lisäksi on tietenkin Halla-Ahot ja Sampo Terhot sun muut NATO-jäsenyyden puolesta. Perussuomalaisten nuorisosiipi vähän tuuliajolla milloin mistäkin eivätkä käsittääkseni tajua olla edes NATO-jäsenyyden puolella pääosin. Nuoruudessa etenkin sitä usein ollaan vähän naiiveja.

Demarit ja vasemmistoliitto etenkin tietenkin pihalla tuosta kysymyksestä poislukien muutamat. Hassua että joku perussuomalainen vetoaa Vasemmistoliittoonkin puolustuksen osalta.. kaikkea sitä kuulee, kun vanhaksi elää. Luulisi liittolaisten (eikä todellakaan mikään Suomi-Ruotsi -liittouma) olevan jo huoltovarmuudenkin vuoksi yksi tärkeimmistä tekijöistä puolustuksen/rauhan ylläpitäjänä. Vihreillä on tässä kysymyksessä vähän toivoakin kuten mahdollisesti jopa Keskustalla (osalla ainakin).

Ihan hienoa että blogisti ajattelee Suomen turvallisuutta, mutta IMHO on pääosin vain haittaa Suomelle pitkässä juoksussa mikäli emme ole NATOssa. Onneksi melko moni sentään perussuomalaisissakin on samaa mieltä. Jotain toivoa ehkä siis teilläkin. Hulluinta olisi ajaa Suomi tilanteeseen, missä ollaan Ukrainan tasolla eli sekä EU:sta että NATOsta ulkona (näkeehän mihin se pahimmillaan johtaa epävakaan naapurin vieressä.. liittoutuneisiin maihin taas ei ole kohdistunut sotilaallista uhkaa). Mikäli EU:sta joku haluaa lähteä, niin ymmärrän sen vain mikäli ennen hoidetaan NATO-jäsenyys valmiiksi.

Harri Immonen

Otin esille erityisesti nämä oppositiopuolueet, koska heidän sanomisillaan ja tekemisillään on paljon painoarvoa ihmisten mielipiteisiin siitä huolimatta, että eivät ole hallituspuolueita. Naton välttäminen vaatii koko puoluekentän yhteistyötä.

Nykyhallitus onkin lähtenyt korjaamaan edellisten hallitusten virheellistä maanpuolustuspolitiikkaa ministeri Niinistön johdolla.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Miksi ihmeessä NATO:n välttämisen pitäisi olla jokin itsetarkoitus? Eikö Suomen alueellinen koskemattomuus ja rauhan tilan jatkuminen (osaltaan uskottavamman pelotteen ansiosta) ole sentään päämääränä tärkeämpi?

"Naton tulo Venäjän rajalle loisi erityisen herkän tilanteen konflikteille ja jopa sodalle."

Voisiko tätä ajatusta hieman avata?

Jos Suomi on liittynyt Naton jäsenmaaksi, millä perusteella Suomen tarvitsisi muuttaa jotakin Puolustusvoimien tai Rajavartioston toiminnassa Venäjän vastaisella rajalla?

Ellei mikään anna aihetta Suomen alueella sotilaallisiin joukkojen ja kaluston ryhmitysmuutoksiin, ja Suomessa on vain omien puolustusvoimiemme joukkoja, miksi Venäjän pitäisi tällöin jotakin erityisesti herkistellä ja millä perusteella aloittaa sota hyökkäämällä Suomea vastaan?

Puolustusliitto ei tietenkään hyväksyisi Suomelta mitään oma-aloitteista hyökkäyksellistä toimintaa Naton peruskirjan artikla 5:n mukaista yhteistä puolustusta ajatellen, ja venäläiset ammattilaiset tietävät sen varsin hyvin.

Harri Immonen

Sanotaanko nyt näin, että mikäli koko puoluekenttä ei jatkossa ymmärrä puolustusmäärärahojen reilusti lisäämisen välttämättömyyttä, niin sitten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin Nato. Itse katson että Suomen paikka ei ole olla etupiirien rajalla isojen saappaiden möyhentämänä. Samoin rauhan tilan jatkumisen katson epävarmemmaksi liittoutumalla Natoon uskottavammasta pelotteesta huolimatta.

"Naton tulo Venäjän rajalle loisi erityisen herkän tilanteen konflikteille ja jopa sodalle."

Voisiko tätä ajatusta hieman avata?

Suomi on toiminut pitkään puolueettomana sillanrakentajana ja liittyessään Natoon Suomi olisi pikemminkin sillanromauttaja Venäjän suuntaan. Oikeastaan ihmettelen koko kysymystä, kuinka et näe Natoa minkäänlaisena herkistävänä tekijänä sen tullessa Suomen kautta Venäjän rajalle? Se on veren kaivamista nenästä.

Käyttäjän petriluosto kuva
Petri Luosto

"Sanotaanko nyt näin, että mikäli koko puoluekenttä ei jatkossa ymmärrä puolustusmäärärahojen reilusti lisäämisen välttämättömyyttä, niin sitten ei ole muuta vaihtoehtoa kuin Nato."

Tuossa on sellainen ongelma, että jo nyt Suomen valtio velkaantuu miljardeilla euroilla vuodessa. Valtiovarainministeriön arvion mukaan Suomen valtionvelka kasvaa vuonna 2016 noin 5,6 miljardin euron verran:

http://vm.fi/valtion-budjetti

Pidän hyvin epätodennäköisenä sitä, että tilanteessa, jossa budjettia pitäisi pyrkiä tasapainottamaan, niin yllättäen puolustusmenoja tultaisiin kasvattamaan reilusti. Poliittisesti vasemmisto tulee todennäköisesti vastustamaan puolustusmenojen kasvattamista kynsin hampain.

Harri Immonen Vastaus kommenttiin #6

Olet oikeassa, siinä on juuri tuo mainitsemasi ongelma. Juuri siksi blogini kirjoitinkin, että myös oppositiopuolueissa asiaan havahduttaisiin, oli se sitten vastenmielistä tai ei.

Sekä Naton että omien puolustusmäärärahojen kohottamisen vastustaminen tietää Natoa. Luulen että vasemmisto valitsisi ennemmin oman puolustuksen.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #6

Kyseessä ei ole mikään taloudellinen, vaan puhtaasti poliittinen ongelma.

Niin kauan kuin kansamme omaehtoisesti rilluttelee rahaansa tupakointiin, ryyppäämiseen ja rahapeleihin nelinkertaisesti puolustusmäärärahoihin verrattuna, vetoaminen rahapulaan on pelkkä tekosyy.

Olen tästä kirjoittanut aiemmin yksityiskohtaisemmin, joten lähtemättä toistamaan itseäni viittaan aiempaan, ks. http://hannumononen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/20169...

Ei ole myöskään sattumaa, että ei-työperäisen maahanmuuton todelliset kulut salataan visusti suomalaisilta veronmaksajilta, sillä siinä pelissä miljardi on pieni raha ja se heitetään aina köykäisesti pottiin -- eihän velkaantumista silloin surkutella, eikä myöskään Euroopan pankkeja tuettaessa Kreikan velkojen nimissä.

Sääli, miten vähän politiikalla ja järjellä on tekemistä keskenään Suomessa.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

# 5.:

Olemme enemmän kuin samaa mieltä siitä, että Suomen oman puolustuskyvyn laiminlyönti on paha poliittinen virhe, ja olen erityisen pettynyt siihen, että nykyisellä kokoonpanollakaan muodostettu hallitus ei käytä tilaisuuttaan ryhdistäytyä korjaamaan laiminlyönnit ja nostaa Puolustusvoimien suorituskykyä huonontuneen turvallisuustilanteen vaatimalla tavalla. Ketä kummaa kansalaisen oikein pitäisi vaaleissa äänestää, jos se ei onnistu tälläkään hallituspohjalla?

En näe Suomen tehokasta puolustuskykyä ja Nato-jäsenyyttä vaihtoehtoisina, vaan toisiaan täydentävinä tekijöinä. Hyvinä aikoina Naton täysjäsenyys ei muuta Suomen turvallisuutta siitä, mitä se on nykyisen rauhankumppanuudenkaan aikana. Pahoina päivinä Nato-jäsenyys on itsessään osa pelotetta, jota Venäjäkin julkisesti sanoo kunnioittavansa mm. ulkoministeri Lavrovin suulla. Mikäli pelotekaan ei riittäisi ja jouduttaisiin tositoimiin, silloin Nato on ainoa taho, jolla on mitään konkreettista annettavaa Suomen puolustuksen tueksi ja kansamme eloonjäämisen auttamiseksi.

Näkemysero meillä on siinä, että mitkään sillanrakentajat eivät merkitse Venäjälle yhtään mitään silloin, kun se ottaa aseelliset keinot käyttöön. Sitä huonompi asema on yksin jättäytyneillä ja varsinkin puolustuksensa laiminlyöneillä rajanaapureilla.

"Oikeastaan ihmettelen koko kysymystä, kuinka et näe Natoa minkäänlaisena herkistävänä tekijänä sen tullessa Suomen kautta Venäjän rajalle? Se on veren kaivamista nenästä."

Käsite "Nato tulee Venäjän rajalle" on minulle outo. Nato-maiden asevoimathan ovat kunkin jäsenmaan kansallisia puolustusvoimia, ja niinhän tietenkin olisi myös Suomen tapauksessa: eihän tänne riitä mitään kiertäviä monikansallisia pataljoonia kuten Baltiaan, eikä sellaisia tarvita.

Kuka oikein täällä heiluttelisi niitä kompassiruusuja sinisellä pohjalla, jotta Venäjä näkisi "Naton tulleen rajalle"? Riippuu aivan Venäjän toimista ja toisaalta Suomen puolustusmäärärahojen mitoituksesta, tarvitsisiko Nato-Suomi normaaliaikoina mitään Naton vahvistuksia. Jos Venäjä kiristäisi jännitystä, tietenkin silloin torjuntavalmiutta pitäisi vahvistaa. Mielestäni Norja on hyvä malli Nato-maan suhteesta Venäjään ystävällisenä rajanaapurina.

Venäjällä alan ammattimiehet tietävät aikuisten oikeasti tasan tarkkaan, että Nato on puolustusliitto. Uskottelu, että Venäjällä muka pelätään Naton hyökkäystä, palvelee pelkkää sisäpolitiikkaa Putinin hallinnon tarpeisiin suhteessa kotiyleisöönsä. Ammattilaiset Venäjän yleisesikunnassa samoin tietävät senkin, että jos Venäjä yrittää lyödä verille Naton neniä, niin kahta pahemmin he silloin saavat verta omasta nenästään. Se on sitä, mikä otetaan Venäjällä vakavasti, ei juhlapuheiden retoriikka.

Käyttäjän kyy kuva
Mark Andersson

Onko käsityksesi omasta puolueestasi yhtä ennakkoluuloinen ja lapsellinen kuin muista puolueista?

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Vai Natojumala? Tsekkaapa vähän noita faktoja Venäjän asevoimista ja sitten Suomen asevoimista ja mieti tuota liittoutumisasiaa uudelleen. Mikään järkevän luokan Suomen satsaus asevoimin ei riitä Venäjän uhkaa vastaan ja vaihtoehto b todella tulee olla olemassa ja sen pitää olla uskottava.

Suomesta ei voi tehdä sotilasvaltiota Israelin tapaan vaan Suomi tarvitsee liittolaisia. Jos et ole historiasta koskaan mitään oppinut, yksin jäämisen välttäminen on oppilistalla numero yksi, kuten yksi aikamme suurimmista kenraaleista aikanaan kertoi. Nurkkapatriotismilla ei rakenneta Suomen puolustusta ja huoltovarmuutta.

Itse muuten luen persut melko pitkälti kommarien ja vihreiden kanssa samaan sakkiin, mitä tulee maanpuolustukseen. Demarit luen kommareiksi eikä kokoomus ei ole Nato-asian ajaja, vaan kokoomus on pelkkä puhepuolue.

Harri Immonen

Suomen puolustaminen lähtee nyt (ja tulevaisuudessa entistä paremmin, mikäli puolustusvoimiin ymmärretään satsata) siitä, että hyökkääjälle tehdään mahdollisimman kalliiksi hyökkääminen Suomeen. Viivytetään, isketään ja aluepuolustetaan. Laajamittaisen ja pitkäkestoisen sodan mahdollisuuteen en usko.

Puolustusvoimissa on paljon perussuomalaisia äänestäneitä, johon on varmasti osaltaan vaikuttanut se, että perussuomalaiset ovat olleet viimeisen vuosikymmenen aikana käytännössä ainoa puolue mikä ei ole halunnut koko ajan leikata, vaan päinvastoin lisätä puolustusmäärärahoja.

Käyttäjän majuripasi kuva
pasi majuri

Tunnen joitakuita persuja, joiden kanssa olen asioista melko lailla samaa mieltä, mutta pääosa sakkia on sen verran omalaatuista porukkaa, että niistä ei ota selvää erkkikään. Osa heistä on silti alkanut kääntyä Naton kannalle, kun heille tarjotaan faktat faktoina ja jätetään höpinät sikseen.

Ulkoturvallisuusasioissa ei ole takinkääntäjiä, varsinkaan jos ratkaisu parantaa Suomen turvallisuutta. Itsellä ei ole tarvetta miettiä, kääntyykö takki vai ei. Vaihdan mielipidettä helposti, jos joku osoittaa toimivamman ja paremman ratkaisun asiaan kuin asiaan. Vain hölmö urautuu paikoilleen ja jättää faktat huomiotta. Viimeksi viikko sitten vaihdoin tyyliä hauen fileoinnissa, kun minulle osoitettiin, miten nopeasti ja helposti hauen saa ruodottomaksi. 40 vuotta vanha tekniikka meni kerralla romukoppaan ja nyt naurattaa, miksi en ole aiemmin näin tehnyt.

Olen samaa mieltä tuosta puolustuksen tehtävästä, mutta valitettavasti se silti onnistuu uskomuksista huolimatta parhaiten Naton kanssa, ei yksin. Suomen puolustus ei ole uskon asia eikä kannata varautua uskomukseen, että sotilaallinen kriisi loppuisi lyhyeen. Jos tarkoitus on aiheuttaa hyökkääjälle mahdollisimman raskaita tappioita, huoltovarmuus tulee turvata. Sota todella loppuu lyhyeen, jos 1) asemateriaali ja ammukset loppuvat, 2) ruoka ja juoma loppuvat tai 3) miehet loppuvat. Itse asiassa minkä tahansa loppuminen noista kolmesta lopettaa sodan lyhyeen. Silloin puolustusvoimat eivät täytä tehtäväänsä.

Kannattaa kysyä itseltään, kuinka paljon Venäjällä on resursseja ja kuinka paljon Suomella. Tämä selviää niistä faktoista. Toinen asia on kysyä, kuinka kauan Suomella 60 lentokonetta käytössä ja kolmas asia, kuinka kauan merivoimilla on muutama alus pinnalla? Kun ilmatila menetetään, menevät meriyhteydet. Pelkästään meriyhteyden menettäminen tarkoittaa huoltovarmuuden katkeamista. Upseeristo pystyy kertomaan asioista paremmin, mutta tuossa tiivistettynä Suomen ongelma.

Harri Immonen Vastaus kommenttiin #13

Tunnen itse paikallisia perussuomalaisia, mutta suurimmaksi osaksi tietoni perussuomalaisista liittyvät televisioon, internettiin ja perussuomalaisten omaan lehteen. En ole tavannut yhtään perussuomalaista, joka ei olisi maanpuolustushenkinen, joten en ollenkaan ymmärtänyt aiempaa vertaustasi persujen rinnastamisesta vihreisiin tai kommareihin. Tokkopa kukaan muukaan ymmärsi.

Näen että lisäresurssein vahvistettu oma itsenäinen maanpuolustaminen on meille paras ratkaisu. Sinä näet toisin. Olen varma että Eurooppa tai Nato eivät jäisi sivustaseuraajaksi, mikäli Venäjä päättäisi hyökätä itsenäiseen Suomeen. Me emme tarvitse Natoa sotilasliittoon asti.

Jos lähdetään sille linjalle, että vertaillaan pelkkiä resursseja, niin ihme ettet ottanut esille ydinaseita. Yksi napin painallus ja sitä rataa.
Ei me resursseilla pärjätty aiemminkaan, mutta pärjättiin kuitenkin. Olen varma että puolustusvoimissa ollaan mietitty joukkojen huoltoa kaikissa tilanteissa.

Käyttäjän RaimoHynynen kuva
Raimo Hynynen

Yksi tarkennus. Eversteistä ja kenraaleista 70 % kannattaa Natoa. Alempi upseeristo vähemmän.

Kun Suomi liittyisi Natoon niin oma päätösvalta puolustusasioissa ja suuren kriisin aikana sodan ja rauhan asioissa olisi vähäinen. Käytännössä on jo nähty, että USA ei ole tuonut riittävää voimaa Baltian maihin jotta niitä voitaisiin puolustaa Venäjän päättäessä hyökätä kriisin aikana. Ei tuoda Baltian maihin 7 prikaatia kuten RAND tutkimuslaitos on laskenut tarvittavan Baltian puolustamiseksi. Baltiassa tarvittaisiin suuret ennakkovarastot jotta nopeasati tuotavilla joukoilla olisi merkitystä. Ennakkovarastoja ei tuoda Baltiaan koska ne jäisivät kriisissä helposti venäläisille.

Kuka vakavissaan uskoo, että USA tai Englanti toisi Suomeen usean prikaatin ennakkovarastot. Ei liene ketään joka vakavissaan näin uskoo. No ehkä toiveajattelija.

USA ja Englanti voivat kriisin aikana käyttää ilmavoimiaan siellä missä ne niin hyväksi katsovat. Tähän ei tarvita Naton jäsenyyttä. On kylläkin hyvä harjoitella ja luoda valmiuksia avun vastaanottamiseksi. Siinä mielessä on aivan hyvä että ymmärtääkseni puolustusministeriön aloitteesta on oltu aktiivisia erityisesti USA:n suuntaan. Koko puolustusasia on paljon monimutkaisempi kuin Nato tai ei-nato. No jotkut piirit haluavat yksinkertaistaa asiat koska he luultavasti haluavat jostain syystä Suomen liittyvän Natoon. Aivan kuin haluttaisiin veren virtaavan Suomessa kolmannessa maailmansodassa. Mehän olisimme välittömästi taistelukenttänä Venäjän työntäessä erityisesti Kuolan tukikohtien puolustusta länteen päin. Näin pohjoisessa sekä Nato-Norjassa että Pohjois-Suomessa. Norjaan liittyen, että Naton ensimmäinen puolustuslinja kylmän sodan aikana oli Suomen käsivarren lounaispuolella. Sinne olisi ehditty tuoda voimaa (sotilaita ja kalustoa) venäläisten hyökätessä.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Kannattaa odottaa Naton Varsovan huippukokouksen tulokset. Vasta sen jälkeen voidaan arvioida mitä voimaa ja ennakkovarastoja Nato pyrkii tuomaan Baltian tueksi. Suomen osalta varastointia on lähestyttävä kysymyksellä mitäs sitten tehdään, kun rauhan ajan ohjusvarastomme on loppuun ammuttu, ja mistä täydennys on saatavissa?

"Aivan kuin haluttaisiin veren virtaavan Suomessa kolmannessa maailmansodassa. Mehän olisimme välittömästi taistelukenttänä Venäjän työntäessä erityisesti Kuolan tukikohtien puolustusta länteen päin."

Ja luuletko, että Naton ulkopuolelle jättäytymällä tämä asia muuttuisi jotenkin paremmaksi? Suomi olisi tietenkin vain helpompi nakki yksin jättäytyneenä. Ilman muuta Venäjä pyrkisi viemään vähintäänkin Suomen länsirajalle tärkeimmät valvonta- ja torjuntajärjestelmänsä sekä keskimatkan ohjuksensa, eikä siinä silloin katsottaisi, mihin kaikkiin kansainvälisiin järjestöihin Suomi kuuluu tai ei kuulu. Naton turvatakuilla olisi kuitenkin käytännön merkitys asioihin vaikuttajana (tai USA:n kahdenvälisillä turvatakuilla, jos sellaiset onnistutaan saamaan).

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Vihreiden kanta puolueena on, ettei Suomi nykytilanteessa tarvitse Natoa. Jos sitä harkitaan, niin Natoon liittymisestä pitäisi järjestää kansanäänestys. Suhtautuminen omaan puolustukseen on myönteistä. Etkös sinä juuri tätä lähestymistä kannattanut.

Oma kantani poikkeaa tässä puolueeni kannasta. Natoon pitää liittyä, eikä se missään tapauksessa ole kansanäänestyksen aihe. Mutta minä olenkin reservin upseeri.

Harri Immonen

"Suhtautuminen omaan puolustukseen on myönteistä."

No hups. Siellä on ajettu valikoivaa asevelvollisuutta ja haluttu supistaa puolustusvoimien reserviä, hyväksytty ilman mukinoita määrärahojen supistus, sekä myöhemmin vuonna 2015 Vihreät ja vasemmisto ainoina puolueina vastustivat korotuksia. Ilmeisesti se on myönteistä suhtautumista Vihreiden malliin.

Minäkin olen reserviupseeri.

Käyttäjän SeppoLavonen kuva
Seppo Lavonen

Börje Uimonen: "Oma kantani poikkeaa tässä puolueeni kannasta. Natoon pitää liittyä, eikä se missään tapauksessa ole kansanäänestyksen aihe. Mutta minä olenkin reservin upseeri."

Börje, puhut järjen ja logiikan äänellä. Se antaa pientä toivoa siitä, että kaikkien puolueiden osalta tilanne ei ole täysin toivoton. Esimerkiksi Jyrki Kasvilta ja Osmo Soininvaaralta olen rekisteröinyt hieman samansuuntaisia mielipiteitä. Analysoituja ja perusteltuja. Trendi on selvä: oma ajattelu lisääntyy puolueohjelmien palvonnan kustannuksella.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

- Täten julistetaan KILPAILU: arvioi ja perustele venäläisjoukkojen lähisijoitus presidentti Putinin esittämän näkemyksen puolustamiseksi - hyvät palkinnot!
ks. > http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/219510-k...

Käyttäjän RaimoHynynen kuva
Raimo Hynynen

Puhuiko Putin tavalliselle kansalle. Ei hän tarkoitti Suomen PV:n (Puolustusvoimat) ja valtion johtoa kun puhui 1500 km:sta. Yksinkertaisesti sitä, että Venäjä on vetänyt taktiset ydinaseet jonkun verran kauemmaksi Suomen rajasta. Minne, sillä ei ole merkitystä koska ajoneuvoilla kuljetettavat Iskander-M ohjukset saadaan nopeasti lähelle Suomen rajaa. No Pihkovassa niitä on koko ajan. Ohjukset voidaan varustaa niin tavallisella räjähdysaineella kuin ydinkärjellä. Keveämmällä kuormalla kantama n. 700 km ja raskaalla n. 500 km. Osumatarkkuus todennäköisesti alle 10 metriä.Huonommassa vientiversiossa E 20 m ja kantama lyhyempi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/RSS-40_Iskander

Venäläisten ydinaseitten kanssa pärjättiin hyvin kylmän sodan aikana. Niitä erittäin todennäköisesti mm. seilasi Laatokalla kun venäläiset siirtelivät sukellusveneitään paikasta toiseen. Olisi mielenkiintoista päästä rauhassa tutkimaan esim. Laatokan länsiosaa Kaarlahden alueella mitä sieltä löytyy. En sano, että siellä on ollut ydinaseita mutta mahdollisesti.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen

Tarkoittiko Putin siis, että Iskanderit on vedetty 1 500 km Suomen rajalta? Ehkäpä Suomen sitten kannattaisi tehdä ETYK:n päätösasiakirjan hengessä tarkastuskäynti Lugan tukikohtaan, tai vähintäänkin Open Skies -lento.

Kova tarve on monilla tahoilla etsiä järjellisiä tulkintoja järjettömän 1 500 kilometrin väitteen tarkoitukselle, mutta onko sellaista olemassakaan? Kolmesti se väite esitettiin, ja käännösvirheen mahdollisuus on jo kokonaan pois suljettu, viralliset lähteet vahvistavat Putinin sanoneen niin. Entäpä, jos kyseessä olikin tilapäinen ajatustoiminnan häiriö?

Käyttäjän RaimoHynynen kuva
Raimo Hynynen

Putin yksinkertaisesti tarkoitti, että Venäjän ydinaseet eivät ole uhka Suomelle kun Suomi ei ole Natossa. Kilometrimäärät ovat semantiikkaa. Venäläisyyttä voi ymmärtää mutta se vaatii työtä, lukemista ja venäläisyyteen ja venäläisiin tutustumista.

No kun Murmanskista Lugaan tai oikeastaan Pihkovaan mitataan etäisyys Suomen rajalinjoja pitkin mutkitellen niin melko lähelle 1500 km tullaan. Totta ihmeessä venäläiset ovat harjoitelleet Iskanderien tuontia Suomen rajan pintaan. Suurvalta ei ole hoitanut puolustustaan jos se ei ole sitä tehnyt.

Käyttäjän hannumononen kuva
Hannu Mononen Vastaus kommenttiin #23

Katsoin juuri YouTubesta RT:n videotallenteen Kultarannan tiedotustilaisuudesta, ja minun on toki otettava takaisin edellä ehdottamani selitys Putinin aivotoiminnan häiriöstä.

Kuten useimmat ihmiset, Putin osoitti tiedotustilaisuudessa ahdistuneisuutta huomion keskipisteenä esiintymisjännityksen muodossa: hän oli motorisesti hiukan levoton, välillä vetäisi henkeä syvään ja huokaisi. Mutta väitteeseensä päätetystä ja toimeenpannusta 1 500 km vetäytymisestä Putin johdatti keskustelun tietoisesti itse tallenteen 38 minuutin kohdalla, vastauksessaan yleisluontoiseen kysymykseen Itämeren alueen turvallisuuden ongelmista. Väite toistui kahdesti toisessa vastauksessa, jolloin hän viittasi jo edellä sanomaansa.

Mikä tämän selvästikin harkitun bluffin tarkoitus oli, ja missä vaiheessa Putin sen keksi? Tehdä vaikutus suomalaiseen kuulijakuntaan, ikään kuin se vaikuttaisi hirtehishumoristisen "Naton taistelu viimeiseen suomalaiseen" heiton tavoin?

On uskomatonta, ettei Putin tajunnut ennakoida tappiota omalle uskottavuudelleen töräyttämällä julkisesti tällaisen perättömyyden! Tiedotustilaisuuden kankeat järjestelyt ennalta jaettuine puheenvuoroineen ja aikaa vievine tulkkauksineen eivät toki salli toimittajille spontaaneja tarkennuspyyntöjä presidenttien kuultuihin lausuntoihin, mutta miksi Putin halusi viestiä suomalaisille ennen kaikkea: "minäpä pläjäytän teille sellaista, missä ei ole päätä eikä häntää, mutta joka jättää teidät sanattomiksi"?

En usko, että se edustaa mitään sellaista venäläisyyttä, jota voi ymmärtää työllä, lukemisella ja venäläisyyteen ja venäläisiin tutustumisella. Se edustaa valta-asemaan päässeen yksilön, Vladimir Putinin persoonallista toimintatapaa tuon tiedotustilaisuuden kontekstissa.

Suurvalta ei ole hoitanut puolustustaan jos se on tehnyt juuri sen mitä Putin väittää.

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Suomen poliitikot ovat "vuohia kahden heinäpaalin välissä", kirjoittaa pääkirjoituksessaan Viron suurin päivälehti Postimees. Poikkeuksia ovat lehden mielestä Alexander Stubb ja Martti Ahtisaari, jotka uskaltavat kannattaa avoimesti Nato-jäsenyyttä.

http://arvamus.postimees.ee/3751945/juhtkiri-soome...

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"Naton tulo Venäjän rajalle loisi erityisen herkän tilanteen konflikteille ja jopa sodalle."

NATO on jo Venäjän rajalla; Viro ja Latvia.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Kakkosluokan suurvalta Venäjä haluaa nousta ykkösluokkaan. Se ajaa etujaan kaikin tavoin. Nämä sisältävät myös jonkun pikkuruisen Suomen pelottelun. Natoon ette liity tai...

Lännessä Venäjällä on Natomaiden kanssa yhteisiä rajoja Norjan, Viron, Latvian ja Liettuan kanssa. Tuohon listaan ei tietenkään haluta Suomea.

Natolla on se kuuluisa 5-pykälä, jonka mukaan hyökkäys yhtä maata kohtaan on hyökkäys kaikkia päin (tai jotenkin noin). Niinpä mikään Natomaa ei ole joutunut hyökkäystä kokemaan.

Sota on julmaa ja ratsuväki raakaa. Vaikka näin on, niin uskomattoman helposti sodasta puhutaan. Ilmeisesti meidän suomalaisten on tehtävä kaikkemme sodan välttämiseksi. Eihän kukaan muu paitsi me, välitä tippaakaan suomalaisista. Ainoastaan allekirjoituksin vahvistetut sopimukset saattavat pitää paikkansa.

Historiaa lukeneet tunnustanevat, että Suomi tarvitsee aina liittolaisia. On täysin turhaa uskotella, että me menestymme hienosti omassa oravan pesässämme, kunhan emme häiritse ketään koskaan.

Suomen pitää liittyä Natoon hetimiten hyvän sään vallitessa. Meidän ei pidä peljätä Venäjää eikä sen reaktioita. Tehköön mitä tekee. Meille on tärkeää ainoastaan pieni Suomi.

JK1 Kävin Moskovan lähellä olevassa hyvin mielenkiintoisessa panssarimuseossa. Siellä oli paljon nähtävää. Oppaaltamme kysyin erikoisesta pienestä panssarivaunusta. Se oli ilmeisesti hyvin kevyt ja matala sekä varustettu neljällä telaketjulla. Opas kertoi, että kylmän sodan aikana Neuvostoliitto rakensi näitä panssareita Norjaa vastaan. Mitä siellä lienee nyt?

JK2 Luin Ilkka Remeksen uusimman kirjan, jota todella suosittelen. Hän on kirjoittanut fiktion, joka voisi olla suurelta osin totta.

Käyttäjän RaimoHynynen kuva
Raimo Hynynen

Me näemme mitä Naton turvatakuut ovat kun kolmas maailmansota alkaa. Georgialla ja Ukrainalla oli onneton oma armeija ja niitä ei voi verrata Suomeen. Suomella on niin vahva armeija, että Venäjä ei tule tänne kuten ei myöskään Pohjois-Norjaan kuin vasta suuressa kriisissä. Nato oli valmistatutunut kolmanteen maailmansotaan kylmän sodan aikana. Silloin oli päätetty, että niin pohjoisella kuin eteläisellä sivustalla vetäydytään. Siksi suunnitelmissa oli vetäytyminen Norjassa välittömästi Suomen käsivarren lounaispuolelle. Luultavasti osa norjalaisista olisi vetäytynyt Suomen alueen kautta.

Toimituksen poiminnat